If the darkness came tomorrow
Could I keep you in my mind ?
Välillä mä mietin että mikä täs maailmassa muuttuu, jos mikään ikinä. Onko se ihmiset jotka muuttuvat, ympäröivä maailma vai mikä ? Koska joka aamu jokin on erilailla kuin 24 tuntia aikaisemmin. Toisaalta maailma muuttuu koko ajan, sehä opetetaa koulussaki että litosfäärilaatat liikkuu ja mitä kaikkee, mut se tapahtuu kaikki niin hitaasti. Joten onko se sitte ihmiset jotka muuttuu ? Itse en ainakaa oo huomannu muuttuneeni, oon edellee se sama huomion ja hellyydenkaipunen mulkku ku aina ennenki. Samoin ihmiset mun ympärillä, ei ne mihinkää muutu, ne on samanlaisia päiväst toisee. Mikään ei muutu mut samal mikään ei pysy ennallaa.
Muutamiin pariin päivään mun mielialat on menny täydellist vuoristorataa, oon tuntenu täyttä onnellisuutta, kiehuvaa raivoo ja kaikkee silt välilt, ja jotenki toi raivo on jääny kalvamaa. Ei sillä et se kytis mun sisäl ja kasvais, vaa ylipäätää se ajatus ja muisto siit suunnattomast vihasta jota mä tunsin. En uskonu et oisin tarpeeks vahva sellasii tunnereaktioihi, joten nyt vaa elän hämmennyksessä. Oon tottunu pysymää omalla mukavuusalueellani mut nyt mun rajoja koetellaa joka tavalla ja joka duunnast, mut se ei kyl välttämättä oo huono juttu. Kaikesta huolimatta oon kovin tyytyväinen mun tilanteeseen, ja mä odotan innolla mitä tulevaisuus tuo.
Could I keep you in my mind ?
Välillä mä mietin että mikä täs maailmassa muuttuu, jos mikään ikinä. Onko se ihmiset jotka muuttuvat, ympäröivä maailma vai mikä ? Koska joka aamu jokin on erilailla kuin 24 tuntia aikaisemmin. Toisaalta maailma muuttuu koko ajan, sehä opetetaa koulussaki että litosfäärilaatat liikkuu ja mitä kaikkee, mut se tapahtuu kaikki niin hitaasti. Joten onko se sitte ihmiset jotka muuttuu ? Itse en ainakaa oo huomannu muuttuneeni, oon edellee se sama huomion ja hellyydenkaipunen mulkku ku aina ennenki. Samoin ihmiset mun ympärillä, ei ne mihinkää muutu, ne on samanlaisia päiväst toisee. Mikään ei muutu mut samal mikään ei pysy ennallaa.
Muutamiin pariin päivään mun mielialat on menny täydellist vuoristorataa, oon tuntenu täyttä onnellisuutta, kiehuvaa raivoo ja kaikkee silt välilt, ja jotenki toi raivo on jääny kalvamaa. Ei sillä et se kytis mun sisäl ja kasvais, vaa ylipäätää se ajatus ja muisto siit suunnattomast vihasta jota mä tunsin. En uskonu et oisin tarpeeks vahva sellasii tunnereaktioihi, joten nyt vaa elän hämmennyksessä. Oon tottunu pysymää omalla mukavuusalueellani mut nyt mun rajoja koetellaa joka tavalla ja joka duunnast, mut se ei kyl välttämättä oo huono juttu. Kaikesta huolimatta oon kovin tyytyväinen mun tilanteeseen, ja mä odotan innolla mitä tulevaisuus tuo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti