samalla hetkellä kun rakastut, sinä jo palat

"Ja kuitenkin minusta on hyvä olla sinun vierelläsi nyt kun kaikki loppuu. Odottaa 
rauhassa mahdotonta tapahtuvaksi. Minä odotan kyllä tässä. Tässä minä olen."

Kuinka suunnaton voi olla ihmisen pettymys toista kohtaan, kuinka paljon kaksi ihmistä voivat
valehdella toisilleen tuntematta tuskaa, kuinka paljon he voivat tehdä vääryyttä toisilleen. 

Ja kuinka paljon viattomat sivustakatsojat saavat siitä kärsiä.

Ja kaiken pahuuden keskellä ihmettelen yksinäni

kuinka suuri voi olla ihmisen ikävä toisen luo.

there's 7 billion 46 million people on the planet and most of us have the audacity to think we matter

And that’s the glue between me and you

That’s the screws and nails

We live in a house made of each other

And if that sounds strange that’s because it is

Someone please freeze time so I can run around turning everyone’s pockets inside out

And remember, you didn’t see shit

the good times make the bad times worth our time

If the darkness came tomorrow
Could I keep you in my mind ?

Välillä mä mietin että mikä täs maailmassa muuttuu, jos mikään ikinä. Onko se ihmiset jotka muuttuvat, ympäröivä maailma vai mikä ? Koska joka aamu jokin on erilailla kuin 24 tuntia aikaisemmin. Toisaalta maailma muuttuu koko ajan, sehä opetetaa koulussaki että litosfäärilaatat liikkuu ja mitä kaikkee, mut se tapahtuu kaikki niin hitaasti. Joten onko se sitte ihmiset jotka muuttuu ? Itse en ainakaa oo huomannu muuttuneeni, oon edellee se sama huomion ja hellyydenkaipunen mulkku ku aina ennenki. Samoin ihmiset mun ympärillä, ei ne mihinkää muutu, ne on samanlaisia päiväst toisee. Mikään ei muutu mut samal mikään ei pysy ennallaa.

Muutamiin pariin päivään mun mielialat on menny täydellist vuoristorataa, oon tuntenu täyttä onnellisuutta, kiehuvaa raivoo ja kaikkee silt välilt, ja jotenki toi raivo on jääny kalvamaa. Ei sillä et se kytis mun sisäl ja kasvais, vaa ylipäätää se ajatus ja muisto siit suunnattomast vihasta jota mä tunsin. En uskonu et oisin tarpeeks vahva sellasii tunnereaktioihi, joten nyt vaa elän hämmennyksessä. Oon tottunu pysymää omalla mukavuusalueellani mut nyt mun rajoja koetellaa joka tavalla ja joka duunnast, mut se ei kyl välttämättä oo huono juttu. Kaikesta huolimatta oon kovin tyytyväinen mun tilanteeseen, ja mä odotan innolla mitä tulevaisuus tuo.

a love like that won't last long

Olen ulospäin suuntautunut ja ystävällinen. Haluan tehdä parhaani ihmissuhteissa, ja toisinaan toisten odotusten täyttämisen tarve muodostuu minulle ongelmaksi. Tilanteet, joissa ei ole tarkkaa järjestystä, tuntuvat mielestäni kaoottisilta. Tarvittaessa ohjaan asioita oikeaan suuntaan, mutta en vaadi päätösvaltaa yksin itselleni. Ihmistyypilläni on taipumus olla hieman liian kova itselleen, varsinkin jos oma suoriutuminen ei vastaakaan odotuksia. Haluni auttaa toisia on niin voimakas, että saatan huomata tekeväni paljonkin tarpeetonta työtä toisten puolesta. Varsinkin, jos tällaista ei arvostetakaan, turhaudun helposti.

Vaikka ympärilläni on koko ajan ihmisiä, tunnen jatkuvasti olevani yksin. Asiat tuntuivat menevän melko täydellisesti viime viikkoina, mutta koska ihmiset muuttuvat, parisuhteet muodostuvat ja ystävät jäävät, olen huomannut olevani kovin katkera. Olin saanut huomiota, kuulumisiani oli kyselty, tunsin olevani kaivattu. Mutta niin, asioita tapahtuu ja tunnen nyt olevani yksinäisempi kuin koskaan. Haluaisin vain niin kovasti löytää sen ihmisen, jonka kainaloon voin päivän päätteeksi käpertyä ja nukahtaa, jonka vierestä voisin aamulla herätä hymy huulilla, jonka kanssa jakaa tämä kaunis, ilkeä, värikäs elämä.

Yhy yhy, hippi kuittaa.

hymyile tai itke, kuinka vaan, ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan

Meno hiton letkee. Iltasii kävelylenkkei kameran kera, täyden hiljasuuden kuuntelemista. Korvia huumaava hiljaisuus, alan pikkuhiljaa tajuta mitä se tarkottaa. Käsiin ja jalkoihin piirtelyä, tatuoinneist haaveilua, suunnittelua. Tänää kysyttii just yhest piirroksest kämmenseläs et "onko tuore leima, kai toi on aito ?" Hetkeks hämmennyin ennenku osasin selittää et tusseilla vaa koulus tuhrinu jotai.

Nää päivät kiitää mun ohi ku luotijunat, kerkeen nauttii sen pienen hetken kunnes huomaan olevan taas ilta. Tääki päivä meni skeittiparkeil hyöries, muutama kuva tuli napsittuu, sithä me bägättii ja jauhettii kaikest aivan turhast, naureskeltii ku Mikko kierii pitkin nurmikoit. Chilli meno, mahtava ympäristö ja ilmapiiri. Junista myöhästellin, puolivahingossa kuitenki. Auringonpaistetta ja musiikkia, yhdessäoloa ja yhteenkuuluvuutta. Alan tuntee pikkuhiljaa kuuluvani tänne sittenki.

Elämä hymyilee. Maa on niin kaunis. Kirkas Luojan taivas. Hyvä päivä olla elossa.