missä

Mitä minulle on tapahtunut ?

Olen viime viikot ollut enimmäkseen omissa oloissani kotona, vain Coca-Cola ja Netflix ystävinäni. En ole vastannut viesteihin, osa puheluistakin on mennyt sivu suun. Olen poistunut kotiovesta vain päästäkseni polttamaan tupakan tai kymmenen.

Vasta viikon alussa sain riuhdottua itseni pois Kouvolasta. Pääsin ulos, niiden ihmisten luokse joita en edes muistanut rakastavani niin paljon. Sain nauttia auringosta, alkoholista, naurusta. Sain aamuyöllä kuiskata ilmaan kuinka paljon olen kaivannut. Sain puhua ääneen siitä kuinka rakastin ja rakastan. Sain kuulla olevani tärkeä. Sain hengittää.

Haluaisin päästä ulos useammin. Haluaisin saada enemmän happea, nähdä enemmän ihmisiä, kokea enemmän asioita. Haluaisin matkustaa enemmän.

Mutta eniten silti haluaisin, että joku pitelisi minua tässä, ihan vain sen takia ettei minun tarvitsisi syyttää asioiden tekemättömyydestä vain itseäni.

I am the one who loved you when you went insane

Olin seuraavana jonossa ja pidin tiukasti kiinni tarjottimesta

Sillä jokainen siivoaa jälkensä itse

Jokainen siivoaa jälkensä itse. Siihen mut on opetettu. Oli kyse mistä tahansa, omat sotkut on selvitettävä ja kaikki minkä tekee pitää tehdä niin että voi itse myöntää sen tehneensä. 

Mut sit on niitä hetkiä. Niitä hetkiä joina vois vaan räjähtää. Sun sisällä on joku tunne, nimetön tunne. Se hiipii ihon alla, se repii sua sisältä. Se tekee sut hulluks. Se tunne saa sut repimään sun ihoa, sun vaatteita, hakkaamaan seiniä ja heittelemään tavaroita. Eikä se silti mene pois vaan jää kalvamaan. Se tunne pysyy sun ihon alla ja vaanii sua, odottaa seuraavaa tilaisuutta tulla pintaan. 

Silmät selällää, en osaa levähtää 

Räppään jotain vitun peräkylän venäjää 

Niskat nyrjähtää, aivot revähtää 

Tää on painajainen ja pian me herätään 

Jotain terävää, puren kieltä, viillän rintaa 

Veri virtaa pintaan – elämää 

Lasi helähtää, hetken enää pelätään 

Hetken vielä hengitän, ulos ja sisään

ja laita etee mitä vaan, jos se tuskaa helpottaa ni kyselemättä nappaan

Pyhimys - Paranoid #13

Eri väreillä lakatut varpaankynnet. Lonkerolaatikko päässä laivan käytävillä rullaaminen. Ex-tyttöystävän t-paita ja rohtuneet huulet, masentava musiikki ja positiiviset ajatukset. Irkkujätkä, akustinen kitara ja tanssiminen. Terve mieli mut sairas keho. Tai päinvastoin. Junamatkat, bussimatkat, laivamatkat. Rakkaat ihmiset mun ympärillä, uudet tuttavuudet. Liian paljon tunteita mut liian vähän sanoja. 

Samat kasvot, eri ihminen. Tai en ees tiedä. 

Niin monet asiat muuttuu liian nopees tahdissa, tuntuu et kolhui tulee joka puolelt nopeemmin ku kerkeen puolustautumaa. Mut silti, kaikest huolimatta mä oon edelleen tässä. Mä oon just tässä ja valmis taistelemaan. Oon valmis näyttämää keskisormea maailmalle koska mä en tuu luovuttamaan.

'Sä ansaitset jonkun joka näkee oikeesti kuinka kultanen ihminen sä oot.'

Vielä jonain päivänä mä voin itekki uskoa tohon.

'älä sano noin'

älkää riidelkö kuuntele häntä anna olla elämä jatkuu minä olen tässä minä autan kyllä

minne katosit en jaksa älä muutu puhu minulle sinä jaksat kyllä minä rakastan sinua

jatka matkaa en halua tule takaisin hengitä kaikki järjestyy en pysty ole hiljaa

minä räjähdän unohda kyllä minä asiani hoidan luota minuun älä jätä minua yksin