Olin seuraavana jonossa ja pidin tiukasti kiinni tarjottimesta
Sillä jokainen siivoaa jälkensä itse
Jokainen siivoaa jälkensä itse. Siihen mut on opetettu. Oli kyse mistä tahansa, omat sotkut on selvitettävä ja kaikki minkä tekee pitää tehdä niin että voi itse myöntää sen tehneensä.
Mut sit on niitä hetkiä. Niitä hetkiä joina vois vaan räjähtää. Sun sisällä on joku tunne, nimetön tunne. Se hiipii ihon alla, se repii sua sisältä. Se tekee sut hulluks. Se tunne saa sut repimään sun ihoa, sun vaatteita, hakkaamaan seiniä ja heittelemään tavaroita. Eikä se silti mene pois vaan jää kalvamaan. Se tunne pysyy sun ihon alla ja vaanii sua, odottaa seuraavaa tilaisuutta tulla pintaan.
Silmät selällää, en osaa levähtää
Räppään jotain vitun peräkylän venäjää
Niskat nyrjähtää, aivot revähtää
Tää on painajainen ja pian me herätään
Jotain terävää, puren kieltä, viillän rintaa
Veri virtaa pintaan – elämää
Lasi helähtää, hetken enää pelätään
Hetken vielä hengitän, ulos ja sisään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti