Joo no eipä mulla mitää suurempaa asiaa tai ilmotettavaa oo, ei mitää sen ihmeempää oo ees tapahtunu. Koeviikko alkaa ens keskiviikkona, eikä oikei vois vähempää kiinnostaa. Mä tuun kahen vuoden pääst kirjotuksis olemaa kusessa jos tää mun opiskelu on nyt jo tämmöstä :D
Aattelin et laitan jonku oikei tunnelatausotsikon, ja sit päädyin Hold On Till Mayn lyriikoihin. Koska Vic Fuentes on täydellinen. Ja iha tällai btw, täst tekstist tulee sit aika vakavaa, et jos ei kiinnosta lukee avautumista ni voi sit katella vaa kuvat tai jtn :) en tuomitse.
Elikkä siis koulu on alkanu, oon lukion ykkösellä Tiirismaan lukiossa minne halusinki päästä, jeejee, ja mul on luokka täynnä ihan mahtavia ihmisiä ja oon ilonen siitä et pääsin eroo Elimäen yläasteen ahdistavuudesta. En nyt mitenkää mollaa Elimäen yläastetta, mut se ei vaa ollu aina ihan mukava paikka. Ainakaa mulle.
Mutta siis oon päässy eroo kaikest mikä mua ahdisti Elimäes, mut en silti ihan tiiä et oonko onnellinen. Jos puhutaa ihan esimerkiks niinki yksinkertasest asiast ku tunteiden ilmaiseminen muille, ni mä en vaan kykene siihen, en millään lailla. Ja jos kykenen, ni se on useimmiten iha ylidramaattista tilanteen vakavuuteen suhteutettuna. Ja muutenki, jos Elimäki-aikoina näytti minkäänlaisii pettymyksen, surun tai suuttumuksen merkkei, ni kommentiks tuli "lol biatch, nyi se ananas perseestäs ja rauhotu". Vähemmästäki menee jo lukkoo. Joten mitä tästä päättelemme ? Elimäki on saanu mut sivuuttamaan ja vähättelemään mun tunteita, enkä uskalla näyttää kenellekkää miltä must oikeesti tuntuu.
Mutta entäs sitten Tipala ? Oon tän vähä reilun kuukauden aikana tutustunu ihan mahtavii ihmisii jotka on saanu mut ajattelee moniiki asioita eri perspektiivistä. Ihmiset osaa ja ennen kaikkee uskaltaa näyttää tunteitaa, ja ennen kaikkee ihmiset on hirveen avoimia, kohteliaita ja ystävällisii, eli juuriki vastakohtia sille mihin oon tottunu. Just tänääki iltapäivällä rupesin melkei itkemää ku aiemmi yks luokkakaveri oli vähä kiusotellu mua iha pikkujutust, enkä ollu sit kuitenkaa ottanu sit niin hyvin ja pienesti suutuin, ja sit ku pääsin kotii ni se laittaa mulle varmaa kymmenen sivun tekstiviestin siitä kui se on niin pahoillaa ja ois sanonu sen kasvotusten mut kerkesin lähtee. Oikeesti.
Tää kaikki saa mut vaa miettimää niin paljo kaikkee, etenki sitä kuinka erilaisii ihmisii maailmas on, koska ku liikkuu ihan vaa 50 kilometrin päähän, sielt löytää täysin erilaist porukkaa ku missä seuras on kasvanu koko ikänsä. Tämmönen kaikki miettiminen on saanu mut toisaalt pohtimaa kuka mä oikeesti olen, ja toisaalt iha solmuu. Mut asioilla on tapana järjestyä, niinku aina.
If I were you, I'd put that away See, you're just wasted And thinking about the past again Darling, you'll be okay.
