Viime viikkojen tapahtumat ja sattuneet syyt on saanu mut miettii viime kesää aika paljo. Vaik viime kesä oli aika hämmentävää aikaa ihmissuhteitten ja parisuhteitten kans, ni silti se oli ehkä parasta aikaa mun koko elämässä. Kuljin samojen viiden ihmisen kans koko kesän, yhen kans useammin ku muiden. Ja se yks hämmentää mua edellee.
If you ask me how I'm doing I would say I'm doing just fine
I would lie and say that you're not on my mind
But I go out and I sit down at a table set for two
and finally I'm forced to face the truth
No matter what I say, I'm not over you
Olin siis koko kesän tän jätkän kans, oltii joka päivä yhessä, ei periaattees kestetty olla ilman toisiamme. Hitto et tää kuullostaa kornilta, mut must tuntu ekaa kertaa ikinä et oisin rakastunu. Joka aamu soitin sille herätyspuhelun jossai 12 aikaa, ja sit meni ehkä 10 minuuttii ku olin jo sen luona, kotona en käyny juur muuten ku syömäs ja nukkumas. Välil käytii toistemme hermoille, mut ei pystytty koskaa riitelee koska ei haluttu satuttaa toisiamme. Me pystyttii puhuu toisillemme kaikest, ja ymmärrettii toisiamme lähes täydellisesti.
You get high, fuck a bunch of girls,
And then cry on top of the world
I hope you have to tell me a lie, I’ll buy
Don’t lose it tonight
And then cry on top of the world
I hope you have to tell me a lie, I’ll buy
Don’t lose it tonight
Mut sit asiat alko mennä hitaasti alamäkee. Mä tein asioita mistä en oo erityisen ylpee, ja aloin huomata ettei sekää oo täydellinen. Ja sit kesä loppu, loma oli ohi ja mä lähin Lahtee kouluu. Ei enää nähty ku koulun jälkee jos se ehti heittämää mut juna-asemalt kotii, ja sit joskus vast illal. Meiän kommunikointi alko vähenee, ei oltu enää niin paljo tekemisis, ei nähty. Jossaa kohtaa sit huomasin ettei oltu puhuttu mitää viikkoo tai kahtee, ja koitin epätoivosesti viritellä keskusteluu aikaseks: en vaa ollu valmis luopumaa siit kaikest hyväst mitä kesäl oli ollu. Vaik huomasin et tää jätkä oli hitaast lipumassa must kauemmas ja kauemmas, mä en ajatellu et se ois kaikki ohi, aattelin et kaikki voitais saada viel ennallee.
What am I supposed to do when the best part of me was always you,
And what am I supposed to say when I'm all choked up and you're ok
I'm falling to pieces, yeah, I'm falling to pieces
And what am I supposed to say when I'm all choked up and you're ok
I'm falling to pieces, yeah, I'm falling to pieces
Ollaa onnistuttu pysymää kavereina, mut se ei oo silti sama ku ennen. Se on päässy must yli ja, no, mäki haluisin uskoo päässeeni siit yli. Mut en mä kuitenkaa kokonaa ole. Vast nyt viimesiin muutamaan viikkoon ollaa taas nähty useemmin ku alkusyksyst, mut silti, ei se oo sama. Mä tiiän et mun pitäis päästä täst yli koska näemmä oon meist kahest ainoo joka kierii viel menneisyydes, mut jostai syyst mä en vaa pysty. Ihan vaa vaik jos lähen kävelemää korttelin ympäri, mulle iskee kaikki ne muistot päin naamaa ja saan nieleskellä kyyneleitä. Mut oon silti onnellinen et ollaa ees väleissä viel, en tiä mitä tekisin jos ei voitas enää ees kattoo toisiamme.
En tiä mihi nyt tähtäsin täl postauksel, halusin vaa saada tän kaiken kai kirjotettuu, koska oon miettiny tät kaikkee ihan liikaa. Voisin itse asias lähtee vaik koneeltaki ja käydä vähä kävelemäs, raitis ilma tekis hyvää.
