Mul on ollu ikävä tät tunnetta.
Et mikää ei vois satuttaa.
Et mun on hyvä olla.
Et oon oikeesti onnellinen.
Mut nyt ku mä makaan mun sängyl, kuuntelen The Fall of Troyta ja ajattelen sua, mä tunnen niin paljon. Ja kaikki pelkkää hyvää. Mua hymyilyttää. En mäkää oo tottunu olee onnellinen, mut viimeinki must tuntuu et sun kans mä voin, ja ennen kaikkee uskallan antautuu sille onnen tunteelle.
Mä vaa niin rakastan sua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti